JANI & JETSETTERS VIILEÄÄ – True To You
Jani & Jetsetters –yhtyeen tulevan levyn ensimmäisessä singlessä yhdistyvät melodinen poprock ja tämän päivän rautalanka. Bändin edustama 60-lukulainen popmusiikki on biisissä tuotu 2010-luvulle - Viileää viettelee tässä päivässä.
Viileää on ruotsalaisen melankolian mestarin Weeping Willows:n hitti True To You, johon Pekka Eronen on tehnyt suomenkielisen tekstin. Jetsetters soundaa biisissä luonnolliselta, perinteitä kunnioittavalta ja modernilta. Janin läsnäolo laulussa on vahvempaa kuin koskaan aikaisemmin. Hän on myös itse erittäin tyytyväinen lopputulokseen – ja niin on tuntunut olevan keikkayleisökin! Viileää-biisiä on kehuttu estoitta myös radioaalloilla. Kappale voitti Radio Suomen Levylautakunnan, johon osallistuivat Jake Nyman, Juha-Pekka Sillanpää, Arttu Wiskari ja vetäjä Tarja Närhi.
Viileää-single on nauhoitettu Inkfish Studioilla Helsingissä. Tuottajana singlellä ja tulevalla albumilla on Erno Laitinen. Kuuntele kappale www.ratasmusic.fi => jukebox oikealla.
LOPPUVUODEN KEIKAT
Jani & Jetsettersille riittää keikkaa ympäri vuoden. Erityisesti lokakuussa bändi teki keikkarintamalta tilaa myös uuden levyn nauhoituksille. Loppuvuonna yhtyeen voi nähdä livenä seuraavasti: pe 11.11. Hankasalmi Revontuli, to 17.11. Seinäjoki Lyhty, la 19.11. Raahe Hotelli Tiiranlinna, pe 25.11. Joensuu Sokos Hotel Kimmel, la 26.11. Helsinki Wanhan Tanssikellari, to 1.12. Laukaa Kylpylähotelli Peurunka, la 3.12. Riihimäki Main Street, ma 5.12. Kouvola Mulligans, to 8.12. Turku M/S Viking Isabella, pe 9.12. Turku M/S Viking Isabella, ?la 10.12. Turku M/S Viking Isabella, la 17.12. Rauma ravintola Sinisoihtu, la 31.12. Pieksämäki Hotelli Savonsolmu.
JANI & JETSETTERS IN BRIEF
Jani & Jetsetters on perustettu vuonna 2003 ja kokoonpanon ensimmäinen albumi Uusi aalto julkaistiin 2006. Yhtye on valloittanut yleisönsä radioista tutuilla hiteillään ja tiivistunnelmaisilla keikoillaan. Se on yksi niistä bändeistä, joka ei pelkää työntekoa ja kilometrejä ja on joka keikalla valmis antamaan yleisölleen kaikkensa. Ratas Music kiinnostui karismaattisella solistilla ja radiohiteillä varustetusta, jatkuvasti keikkailevasta yhtyeestä alkuvuodesta 2011.
Jani & Jetsettersin ytimen muodostavat Janin vangitseva ääni, heleästi soivat kitarat ja positiivisuus, joka välittyy bändin olemuksesta ja soitosta. Musiikillisesti Jetsetters on levy levyltä jalostanut omaa erottuvaa ilmaisuaan soinniksi, jossa menneiden vuosikymmenien vaikutteet yhdistyvät tähän päivään. Riihimäeltä kotoisin oleva frendiporukka rakentaa määrätietoisesti itsensä näköistä paikkaa suomalaisen musiikin kentällä.
Jani & Jetsetters: Jani Forsman – laulu, Kai Seppälä – kitara, Jari Mattila – kitara, Petteri Pyhähuhta – basso, Pasi Rissanen – rummut.
Tiedotus Mia Salo 040-5851158, mia@ratasmusic.fi
Julkaisu Ratas Music, www.ratasmusic.fi
Keikat Raksun talli, J. Airaksinen 0400-542693, raksu@raksuntalli.fi, www.raksuntalli.fi
Pressikuvat www.ratasmusic.fi/15
Jakelu, myynti Sony Music, www.sonymusic.fi
LISÄÄ RATAS MUSIC UUTISIA:
![]() |
SIR ELWOOD DUON LIVE-ALBUMI "TORSTAI-ILTA TAVASTIA-KLUBILLA" ILMESTYY 2.8. "Koska monet tutut kappaleet ovat vuosien saatossa saaneet kovin uuden muodon, päätimme laittaa ne talteen", sanoo Juha Lehti. 07.06.2013 | Lue lisää » |
![]() |
ESA PULLIAINEN C-COMBOLTA SINGLE "THEME FROM LENINGRAD" 60-luvun venäläisklassikko Theme From Leningrad on kulkenut Agents-ohjelmistossa jo vuosikymmeniä, Esa Pulliaisen matkassa instrumentaalina vielä pidempään. Topi Sorsakoski & Agents levytti kappaleen Half & Half –albumille nimellä Leningrad vuonna 1990. 31.05.2013 | Lue lisää » |



