Agents & Vesa Haaja; uusi single Onnen siteet
Onnen siteet on kesäkuussa ilmestyneen Go Go –albumin uusi single. Aikaisempien sinkkujen Kello käy ja Ei aikaakaan go-go –musiikin innoittamiin sovituksiin verrattuna Onnen siteet soi perinteisen agentsmaisesti. Vesa Haajan taituruutta kuvastaa se, miten helpolta hänen laulunsa tässäkin biisissä kuulostaa, vaikka mies laulaa paljon matalammalta kuin kaksi ensimmäistä singleä. Haaja kertoo, että Onnen siteet oli ensimmäisiä kappaleita, mitä Agents alkoi treenata uudella kokoonpanolla keikkaohjelmistoon vuonna 2008. Biisi onkin tullut Agents-käyttöön Vesan kautta, sillä hänen johtamansa Whistle Bait -yhtye on tehnyt yhteistyötä Timo Jämsenin kanssa. Jämsen on mies, joka on levyttänyt Onnen siteet ensimmäisenä suomeksi vuonna 1960. Onnen siteet -kappaleen alkuperäisversio Fame And Fortune on tullut tunnetuksi Elviksen esittämänä. Sen on säveltänyt ja sanoittanut kaksikko Benjamin Weisman ja Fred Wise. Suomenkieliset sanat kappaleeseen on tehnyt Kari Tuomisaari.
KEIKAT
Agents & Vesa Haaja pitää nähdä keikalla. Siellä tiivistyy se, miksi yhtye on olemassa ja miksi se on niin ainutlaatuinen. Kesän tiiviin keikkaputken jälkeen orkesteri hiljentää syksyllä tahtia. Katso lista virallisilta sivuilta www.agents.fi tai epävirallisilta www.agents-sivut.com. Yhtye antaa jonkin verran myös haastatteluja kiertäessään. Yksi viimeisimmistä on juttu Vantaan Sanomissa 17.09.11 http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/70966-agents-solistin-rooli-on-vesa-haajalle-mieluinen-haaste .
AGENTS & VESA HAAJA
Vesa Haaja aloitti Agents-solistina elokuussa 2008 ja ensimmäinen albumi Go Go uudelta kokoonpanolta julkaistiin lähes kolme vuotta myöhemmin 15.06.2011 (cd, lp). Agentsille tyypilliseen tapaan yhtye on ”ajanut uuden solistin sisään” keikkailemalla. Vasta sitten oli studion ja levytysten vuoro. Vesa Haaja ja Esa Pulliainen ovat tunteneet toisensa jo kaksi vuosikymmentä. Miehistä henkii molemminpuolinen kunnioitus. Vesa on pitkän linjan rock’n’roll –mies, joka on maineikkaan Whistle Bait –yhtyeensä kanssa kiertänyt kotimaan ja maailman estradeja jo vuodesta 1984 lähtien. Haaja on myös omassa genressään arvostettujen The Barnshakersin ja Hi-Fly Rangersin solisti ja biisintekijä. Kuten Pulliaisen kitaroinnissa, Vesa Haajan tulkinnassakaan ei ole mitään ylimääräistä – ja samalla siinä on kaikki. Elokuussa 2008 Haajan lisäksi Agentsien vakiokokoonpanoon liittyi myös saksofonisti Juho Hurskainen. Tutussa Agents-soundissa on uusi syke. Koko Agents-historiikki osoitteessa http://www.agents.fi/agents/.
Ensimmäinen Agents & Vesa Haaja –albumi meni ensimmäisellä listaviikollaan suoraan Suomen virallisen albumilistan sijalle #6 ja heinäkuussa levy möi kultaa. Albumi on julkaisustaan lähtien ollut Suomen virallisella albumimyyntilistalla, tuoreimmalla listalla (vk 38) sijalla #20.
Tiedotus Mia Salo 040-5851158, mia@ratasmusic.fi
Levy-yhtiö www.ratasmusic.fi
Kuvat www.ratasmusic.fi/15
Keikat Äänisorvaamo/Timo Heikkilä 040-5218865, timppaheikkila@gmail.com
Jakelu ja myynti Sony Music, www.sonymusic.fi
LISÄÄ RATAS MUSIC UUTISIA:
![]() |
Piru Kangelta uusi single "Kun järki ei riitä". Tupla-albumi "Viimeisen ihmisen hautajaiset" julkaistaan 14.3.2012. Rock-yhtye Piru Kangelta julkaistaan tänään uusi digisingle Kun järki ei riitä. Suoraa ja väärää yhdistelevä biisi sisältää Piru Kangelle tyypillisiä vinoja melodiakulkuja riitasointuineen, mutta kappaleesta löytyy myös vahva groove-painotteinen pohja. Lyriikoissa tarkastellaan ihmisten tapaa nostaa jalustalle palvottavakseen erilaisia aatteita tai ihmisiä - tai jopa itsensä. 17.01.2012 | Lue lisää » |
RMG UUTISIA:
![]() |
HEATHER NOVA Single BEAUTIFUL RIDE Albumi 300 DAYS AT SEA Bermudalaisen Heather Novan toisessa singlessä Beautiful Ride sykkii valtameri. Se luo tunnelman, jossa kaikki on tänään, juuri nyt, mahdollista. ”Cause it’s a beautiful ride, as long as we’re living”. Novan ensimmäinen single, 2005 tsunamin kokemuksista syntynyt Higher Ground, on nostanut Heatherin jälleen soittolistoille. Miljoonia maailmalla myynyt Heather Nova ei ole Suomessa yhtä tunnettu kuin Euroopassa ja muissa Pohjoismaissa, mutta meilläkin ensisingle sai jonkin verran radiosoittoa. Tällä hetkellä Nova on Euroopan kiertueella, joka päättyy 29.11 Lontoon La Scalaan. Heather Novan loppuvuoden Suomen vierailulle odotetaan parhaillaan vahvistusta. 16.11.2011 | Lue lisää » |



